Olemme juuri viettäneet joulua. Jumalan tuleminen Kristuksessa ihmiseksi antaa meille ihmisinä ja kansoina mahdollisuuden osallistua Jumalan
pelastussuunnitelmaan. Yhtä hyvin se koskee koko maailmaa, aineellista ja
henkistä.Siksi täydellä syyllä voimme sanoa, että kristillinen kirkko on
maailman vanhin globaali instituutio. Tämän maapalloistuneen olemuksensa on
parhaiten säilyttänyt roomalaiskatolinen kirkko. Ortodoksiset ja
protestanttiset kirkot ovat monesti eri tavoin käpertyneet alueelliseen,
kansalliskiihkoiseen tai muuhun nurkkakuntaiseen puuhasteluun. Onneksi
takaraivossa on silti aina haluttu säilyttää tietoisuus Kristuksesta, joka ylittää kaikki raja-aidat.
Kristuksen tuleminen ja läsnäolo maailmassa
on meille lahja ja tehtävä jatkuvasti. Se velvoittaa meitäkin rakkauden kulttuuriin.
Se kannustaa meitä olemaan avoimin silmin, avoimella sydämellä, osallisia
globaalin maailman haasteista, koskipa ne mitä tahansa ihmisyyden osa-aluetta,
vaikkapa bioetiikkaa, taloutta tai muita ylikansallisia teemoja ja
organisaatioita.
Globalisaatio eli maapalloistuminen on jokaisen huulilla.
Toiset näkevät sen maailman merkittävimpänä rauhanliikkeenä. Toiset taas maailmanlopun
enteenä. Kristillisestä näkökulmasta se ei kumminkaan pohjimmiltaan ole hyvä eikä
paha. Sen arvo määräytyy siitä, mitä me siitä teemme, miten sitä käytämme. Maapalloistumisen
käyttövoimana on suuresti ollut nykyajan teknologia, lentokoneet, tietokoneet
ja langaton viestintä. Toisaalta on tärkeää muistaa miten ihmiset
vuosituhannesta toiseen ovat halunneet nähdä, tietää ja kokea yhä enemmän.
Monesti aiemmin nälkä tai ahneus ovat panneet kokonaisia heimoja ja kansoja
liikkeelle.
Globalisaatiolla on kumminkin syvempi tarkoitus. Kristillisestä uskosta käsin voimme nähdä sen osana Jumalan suunnitelmaa. Siinä parhaimmillaan
toteutuu ihmisen luova kutsumus ja tehtävä sekä persoonallisella että
yhteisöllisellä tasolla. Sen onnistumisen edellytyksenä on riittävästi yhteisiä
päämääriä, keskinäistä solidaarisuutta ja jakamista rakkaudessa.
Upeat luonnontieteelliset keksinnöt ja teknologiset prosessit
saavat kestävän sisällön inhimillisen kulttuurin palveluksessa, kun ne kulkevat käsi kädessä ihmisen eettisen kasvun ja kirkastumisen kanssa.
Vastuullisen maailman rakentamisessa tarvitaan yhteistä henkistä perustaa.
Vaikka eri uskonnot perustelevat perusarvojaan ja eettisiä ihanteitaan
toisinaan varsin erilaisilla, jopa vastakkaisilla, opillisilla ja
metafyysisillä näkemyksillä, on niillä varsin vahva yhteinen eettinen nimittäjä.
Meidän kulttuurissamme tällöin puhutaan vaikkapa Mooseksen laista, rakkauden
kaksoiskäskystä ja antiikin Kreikan klassisista arvoista.
Silti näistäkin
lähtökohdista rakkaus, hyvyys, jakaminen ja yhteisöllisyys toteutuakseen edellyttävät
kaikille yhteisiä pelisääntöjä, joiden muotoilu ja toteuttaminen ovat
käynnissä. Tämä prosessi kestää varmasti sukupolvien ajan. Tasapainoisen
vuorovaikutuksen rakentaminen maapallon eri osien ja ihmisryhmien välillä on
jatkuva haaste. Siinä kumminkin pääsemme eteenpäin kun herkällä mielellä
muistamme kansallisissa, eurooppalaisissa ja globaaleissa instituutioissa jakamisen (solidaarisuus) ja paikallisuuden (subsidiariteetti) tärkeyden.
Kun näin teemme sitoutuneella ja valistuneella tavalla, olemme samalla asialla kaikkien uskonnollisten ja muidenkin ihmisten kanssa toteuttamassa joulun
sanomaa ”maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto”. Tämä antaa meille kestävän näkökulman ja perustan
inhimillisille ponnisteluille myös vuonna 2010.
