Hänen pyhyytensä Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vieraili Suomessa 11.–5.6.2010.
Vierailunsa aluksi patriarkka Bartolomeos osallistui ortodoksisille kirkkopäiville Joensuussa. Sunnuntain saarnassaan hän kertoi, että kun kutsu Suomesta oli tullut, hänen työtoverinsa olivat ehdottaneet jonkun korkea-arvoisen piispan lähettämistä edustamaan patriarkaattia, mutta patriarkka halusi matkustaa Kirkkopäiville itse. Patriarkka Bartolomeos on vieraillut Suomessa jo kahdesti aiemmin, kirkkomme on siis hänelle tuttu. Erityisen läheinen hänelle oli metropolitta Johannes. He tapasivat tämän vierailun yhteydessä vain kuukautta ennen metropoliitan kuolemaa.
Patriarkka Bartolomeos oli etukäteen ilmoittanut, että hän haluaa tavata suomalaisia lapsia ja nuoria. Tapaamisen aikana tuli esiin patriarkan suuri kunnioitus ja rakkaus lapsia ja nuoria kohtaan.
Joensuusta patriarkka seurueineen matkusti Valamon ja Lintulan luostareihin. Suurena luonnonystävänä ja ympäristökysymysten esiin nostajana tunnettu ”Vihreä patriarkka” nautti pitkistä kävelyretkistä luostareiden metsissä. Luostareista hän kertoi aina saavansa erityistä voimaa.
Vierailun lopuksi patriarkka Bartolomeos tapasi Kultarannassa presidentti Tarja Halosen.
Suomen ortodoksinen kirkko toimii itsehallinnollisena ekumeenisen patriarkan alaisuudessa. ortodoksisella maailmalla ei ole yhtä, muiden piispojen yläpuolella olevaa johtajaa, jota voisi verrata paaviin. Ekumeeninen patriarkka on kuitenkin historiallisista syistä arvoasemassa ensimmäinen ortodoksinen piispa ja isä Heikki Huttunen totesi Kirkkopäivillä, että patriarkka Bartolomeos on ortodoksisen maailman tärkein ääni.
| |
JOENSUUN KIRKKOPÄIVÄT
Kirkkopäivät kokosi ortodoksit Joensuuhun kesäkuussa. Teemana oli kirkko – luomakunnan toivo. Ja sitähän se on!
TEKSTI JA KUVAT:
TIMO MERTANEN
Patriarkka halusi ehdottomasti tavata suomalaisia lapsia.
Patriarkka seurueineen tapasi presidentti Tarja Halosen.
| |