Te olette maailman valo

Joensuun Areenalla toimitetuissa liturgiapalveluksessa ja pääjuhlassa lauloi ympäri Suomen tulleista laulajista koostunut suurkuoro. Kuorossa oli mukana yli 450 laulajaa. Yhdessä laulaminen ja palveleminen oli monelle laulajalle merkittävä, syvästi koskettava kokemus.

Kuten Kirkkolaulupäivien taiteellinen johtaja Jarmo Lehto Kirkkopäivien juhlaoppaassa sanoo: Jumala on luonut luomakunnan, kaiken olemassa olevan ja tarjosi sen ihmiselle, jotta tämä pitäisi siitä huolta, nauttisi siitä ja kehittäisi itseään Hänen ihmeellisten tekojensa myötä. Kirkon laulajan tehtävissä, kirkkoveisujen pyhien tekstien lohduttamina, matkaamme valoa ja rakkautta kohti. Määränpäämme on kirkkaus ja sen voimme saavuttaa vain Hänen kerallaan, jolle kirkkaus on kuulunut.

Suurkuoron kanssa yhdessä lauloi heleästi lapsikuoro, jonka kuuleminen herkisti monen Kirkkopäivien kävijän mielen.

Kirkkopäivien yhteydessä pidetyt kirkkolaulupäivät kokosivat yhteen monia kuoroja. Konserttien, kilpailujen ja kuorokavalkadin lisäksi, kantaesityksensä saivat suurkuoron laulamina FL Jopi Harrin sovittama ja säveltämä uusi liturgia sekä Leonid Bashmakovin kirkkomusiikkisävellykset.


JOENSUUN KIRKKOPÄIVÄT

Kirkkopäivät kokosi ortodoksit Joensuuhun kesäkuussa. Teemana oli kirkko – luomakunnan toivo. Ja sitähän se on!

TEKSTI JA KUVAT:
MARI VAINIO

Lainaukset ovat patriarkka Bartolomeoksen Kirkkopäivillä pitämästä saarnasta.

” Koko maailma sisältää elävän Jumalan siemenen ja jäljen.”

Ortodoksiviesti 6 / 2010