Mikä saa ihmiset liittymään ortodoksiseen kirkkoon? Kirkkoon liittyneille, joihin tämän kirjoittaja itsekin kuuluu, perimmäinen vastaus on oikeastaan selvä: ortodoksisessa kirkossa he ovat tunteneet Jumalan armon voimakkaan kosketuksen Kirkkoäidin hellässä huomassa.
Mutta jokaisella on tietenkin oma tarinansa siitä, kuinka ja missä olosuhteissa tämä on tapahtunut. Eroja on myös siinä, kuinka kauan prosessi on kestänyt eli miten pitkään liittyjä on ikään kuin ”taistellut vastaan”, kunnes on huomannut, ettei muuta vaihtoehtoa enää ole. Joku on liittynyt hyvin nopeasti, joku toinen on harkinnut asiaa parikymmentä vuotta.
Kirjassa ”Kuinka minusta tuli ortodoksi” 62 ortodoksia kertoo, kuinka he ovat löytäneet tiensä ortodoksiseen kirkkoon. Kaikkiaan Suomen ortodoksiseen kirkkoon on vuodesta 1974 lähtien liittynyt jo noin 17 000 henkeä, viime aikoina noin 900 hengen vuosivauhdilla. Osa heistä tosin on jo ennestään ortodokseja maahanmuuttajia. Kun ottaa huomioon liittyneiden lapset, jotka on yleensä kastettu ortodokseiksi, voimme hyvin sanoa, että vähintään 1/3 kirkkomme väestöstä on taustaltaan kirkkoon liittyneitä ja heidän jälkeläisiään.
Useimmiten kiinnostus ortodoksisuuteen on alkanut ortodoksisesta jumalanpalveluksesta, jonne tuleva kirkon jäsen on tavalla tai toisella ”eksynyt”. Kirkonkellojen iloinen soitto, kirkon raollaan ollut ovi on rohkaissut toisuskoista, joka on pelännyt, osaako hän käyttäytyä oikein, astumaan ensimmäisen kerran sisään ortodoksiseen kirkkoon. Luostarit, varsinkin Valamo kansanopistoineen, ovat usein olleet ensimmäinen vakava kosketus ortodoksisuuteen. Niiden jumalanpalveluksiin on ollut luontevaa tulla, kun on ollut majoitettuna luostarissa. On myös ihmisiä, jotka ovat löytäneet ortodoksisuuden ulkomailla matkoilla Kreikan saaristossa tai Venäjällä. Pääsiäisyön televisiopalveluksen seuraaminen tuntuu sekin kuuluvan yllättävän monen suomalaisen pääsiäistraditioihin. Lopulta on sitten syttynyt halu päästä kokemaan pääsiäisyöpalvelus aivan oikeasti kirkossa, mistä sitten on päädytty kirkon jäseneksi.
Vanha ja vakaa
Liittyneiden joukossa on myös paljon sellaisia, joilla on suvussaan ollut ortodokseja. Ortodoksimummojen ja -ukkien hellyys, ikonit ja rukoukset ovat jo lapsesta lähtien jääneet itämään heidän sieluunsa. Lisäksi on tapauksia, joissa Jumala on ihmeellisellä tavalla puuttunut jonkun elämään ja johtanut esimerkiksi pinttyneen ateistin ortodoksiseen kirkkoon. Monelle niistäkin, jotka olivat jo vuosia harkinneet liittymistä, viimeinen sysäys päätöksen tekemiseen on tullut jonkin ihmeellisen tapahtuman välityksellä.
Lähes kaikkien liittyneiden yhteinen kokemus on tunne kotiin tulosta. Jotakin on etsitty, kaivattu, luultu ettei sitä ole olemassakaan ja lopulta se on löytynyt. On löytynyt Kirkko, kristittyjen Äiti, joka on ollut olemassa jo 2000 vuotta. Jollekin entiselle protestantille juuri tämän tavallaan itsestään selvän asian tiedostaminen, että kirkko on vanhempi kuin 500 vuotta, on ollut järisyttävä kokemus. Myönteisenä on koettu myös se, että ortodoksinen kirkko ei heilu ajan tuulissa vaan pitää kristilliset dogmit voimassa ja arvot korkealla. Se on kirkko, jossa saa kysellä ja josta myös löytyvät vastaukset – ei vain yksityisten pappien toistensa kanssa ristiriitaisia mielipiteitä.
Useimmat varsinkin viime vuosina kirkkoon liittyneet ovat tunteneet tulleensa lämpimästi vastaanotetuiksi ja ovat alkaneet toimia aktiivisesti seurakunnassaan. Mutta vieläkin on valitettavasti olemassa tapauksia, jolloin liittynyt tuntee jotenkin jääneensä ulkopuoliseksi seurakuntaelämässä, joten tässä suhteessa on parantamisen varaa. Ortodoksisuus ei ole kenenkään omaisuutta, ja se vain kasvaa jaettaessa!
Nunna Kristoduli
Kuinka minusta tuli ortodoksi
Toimittanut nunna Kristoduli
Maanhenki 2010
