Kun tapaa Kalle Holmbergin, vahvistuu kirjan välittämä kuva. Näin syväterävä katse voi kuulua vain miehelle, jolle mikään ei ole samantekevää tai puolittaista. Teatterilegenda on vahvasti kaikkea ja kaikessa, mihin ryhtyy.
Ortodoksisuus on kuulunut Kalle Holmbergin elämään 25 vuotta. Ensimmäisen kerran mies meni kirkon lattialle polvilleen Valamossa.
- Olen kiitollinen siitä, että tällaista saattoi tapahtua elämässäni. Olin pilkkoutunut palasiksi ja minun oli pakko alkaa kasata itseäni uudelleen, mies selittää.
- Vaikka vaihdoinkin luterilaisuuden ortodoksisuuteen, en koe olevani mitään muuta uskontoa vastaan. Olen vain ortodoksisuuden puolella.
Teatterimiehen valon ja voiman paikkoja ovat erityisesti ortodoksiset luostarit. Hän käy Valamossa mahdollisimman usein. Kirjassaan Kalle Holmberg kertoo pitkään myös käynnistään Athos-vuorella:
Mies kertoo, kuinka hän uuvutti itsensä patikoidessaan vuorella rankoissa olosuhteissa. Liike ja toiminta tekivät hyvää.
- Ortodoksisessa jumalanpalveluksessakin minua viehättää se, että siellä ei vain istuta paikallaan. Ristinmerkin tekeminenkin on duunia! Täytyy tehdä oma osuutensa eikä vain ottaa vastaan.
- Ortodoksisuus on minulle 360 astetta. Se on yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Oleellista siinä on kollektiivinen rukous, uusi yhteisöllisyys.
- En tiedä, olenko tullut uskonnon kautta viisaammaksi, tyhmemmäksi ehkä. Mutta nöyryyden kanssa on kyllä tullut kamppailtua.
| |
KULTTUURIPALOJA
TEKSTI JA KUVA:
TIINA MAKKONEN
” Athoksella näki ikiaikaisen tradition voiman, sen miten vanha kohtaa
uutta tai päinvastoin: vuorovaikutuksen siunauksen kun sisältö on selvä,
ohjaus olemassa.”
”Luostarijuoksun jälkeen olo on tyhjä, itsensä kanssa sujut. Nojaan
kiviseinään, sivuilla pimeys tiivistyy. Tulipahan rynnättyä, suin päin
suojelukseen.”
| |
