Menestyksestä puhutaan paljon. Luetaan menestysoppaita. Menestyksestä ollaan iloisia ja kateellisia, menestyneistä kirjoitellaan lehtien palstoilla, yhtä kaikki menestynyt ihminen on kiinnostava.

Muistan takavuosilta keskustelun erään amerikkalaisen tuttavani kanssa. Keskustelimme musiikista ja erityisesti eräästä hyvin menestyneestä ja meilläkin tunnetusta artistista. Kysyin tuttavaltani hänen mielipidettään artistista ja hänen musiikistaan. Tuttavani vastasi pitävänsä musiikista ja lisäsi vielä että tämä muusikko on tahkonnut musiikillaan niin ja niin monta miljoonaa dollaria. Olin häkeltynyt. Oikeastaan siis viis musiikin taiteellisista arvoista, niitähän on niin vaikeaa mitata, toisin on taalojen laita!

Myöhemmin ymmärsin tuttavani vastauksen kulttuurisidonnaisuuden. Eräissä kristillisissä suuntauksissa, jotka ovat vaikuttaneet ja muotoutuneet erityisesti Yhdysvalloissa, on taloudellinen menestys perinteisesti mielletty osoitukseksi Jumalan erityisestä suosiollisuudesta. Menemättä sen syvällisemmin edellä mainittuun, oli tuttavani vastauksessa jotain paljastavaa, joka pätee kaikkialla, nimittäin ajatus siitä, että menestys on yhtä kuin rikastuminen.

Kun nuorisolta kysyttiin taannoin heidän tulevaisuudensuunnitelmiaan, huomattavan moni vastasi tahtovansa tulla isona julkkikseksi.  Tämä tutkimustulos on paitsi huvittava, myös hälyttävä ja paljastaa jotain siitä todellisuudesta, jonka keskellä me elämme. Jos menestys mielletään paljaimmillaan rikastumiseksi, on toinen vähintään yhtä ulkokohtainen tapa tarkastella menestymistä julkisuutena. Jos olen julkisuudessa,olen jotain, jos en, olen ”tavis”, siis en mitään.

Televisiossa pyöri jokin aika sitten ohjelma nimeltä Talent Suomi. Siinä jokainen kilpailuun osallistuja sai esitellä jotain erityistaitoaan, jonka tuomarit sitten arvioivat. Yksi lauloi, toinen teki taikatemppuja, kolmas taivutteli itseään mitä luonnottomimpiin asentoihin ja niin edelleen. Jakso jaksolta kilpailijoita karsittiin, ja lopulta alkujaan monenkirjavasta kykyjen joukosta siivilöityi voittaja. Ohjelma ei ollut tavanomainen kilpailu, kuten vaikkapa tanssi- tai laulukilpailu, jossa kokoonnutaan yhden yhteisen asian äärelle mittelemään taitoja. Sinänsä tämän merkillisen ohjelman idea oli tavallaan hyvä. Siinä ei arvotettu kykyjä. Kaikenlaisilla taidoilla sai tulla mukaan. Tässä mielessä Talent poikkesi raikkaalla tavalla muista televisiokisailuista.  Kuitenkin yhteinen nimittäjä sekä Talentille että muille tämäntyyppisille ohjelmille on, että ne luovat ilmapiiriä, jossa julkisuudesta helposti tulee itseisarvo.

Mutta mitä menestys voisi olla ortodoksisen kristillisyyden näkökulmasta katsoen?  On ehkä luontevinta pohtia kysymystä ortodoksisesta ihmiskuvasta käsin. Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä merkitsee jokaisen ihmisen kohdalla sitä, että hän on Jumalan luomana lähtökohtaisesti jotain ainutkertaista. Me olemme luodut autenttisiksi ainutkertaisiksi persooniksi. Tämän ymmärtäminen tekee tyhjäksi ajatuksen harmaasta ”taviksesta” ja loistavasta julkkiksesta. Kukaan Jumalan luoma ei voi olla ”tavis.” Jumala ei luonut meistä ihmisistä harmaata massaa, vaan loputtoman rikkaan persoonien moninaisuuden.

Luomiskertomus kertoo myös, että Jumala on luonut meidät kaltaisuuteensa. Kaltaisuus on jotain, jota me emme vielä ole, mutta jollaisiksi meidän on mahdollista Jumalan kuvaksi luotuina tulla. Jumala kutsuu meitä kasvuun. Kuvan ja kaltaisuuden suhdetta voisi verrata siemenen ja kokonaisen kasvin suhteeseen. Siemenessä on jo mahdollisuutena täyteen kukoistukseen puhjennut kasvi, mutta vasta mahdollisuutena. Huolellisella hoidolla ja kasvatuksella oikeissa olosuhteissa siemenestä kasvaa kokonainen kasvi. Jumalan kuva meissä on kuin siemen.  Me olemme siemenen tavoin täynnä mahdollisuuksia. Henkisen ja hengellisen kasvun myötä nuo mahdollisuudet alkavat toteutua. Me alamme kasvaa siksi joksi meidät on kutsuttu kasvamaan.

Meidät on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiämme kukin omalla erityisellä tavallaan. Meidän tehtävämme on ymmärtää oma erityinen kutsumuksemme maailmassa. Puhumme arkipuheessamme mielellämme lahjakkuuksista tai vielä mieluummin erityislahjakkuuksista. Kuitenkin jokainen meistä on omalla tavallaan erityislahjakkuus. On kyse arvostuksista. Pidämme jotain kykyä tärkeämpänä ja arvokkaampana kuin toista. Mutta tämä on ulkokohtainen tapa suhtautua asiaan, ja se on myös ontuva, sikäli kuin aidosti pyrimme näkemään toinen toisemme Jumalan kuvina.

Aito menestys kumpuaa siitä, että olemme sinut itsemme kanssa ja tunnistamme omat kykymme, ja myös käytämme niitä. Kaikkien tuntema Kristuksen vertaus talenteista muistuttaa meitä tästä. Vertauksen kuningas oli suopea niille palvelijoille, jotka käyttivät heille uskottua omaisuutta niin, että se kasvoi korkoa. Sen sijaan palvelija, joka epävarmana ja peloissaan piilotti haltuunsa uskotun omaisuuden palauttaakseen sen takaisin omistajalleen tämän palattua, sai kuninkaalta ankaran tuomion. Hän jätti mahdollisuutensa käyttämättä. Kynttilää ei siis tule laittaa vakan alle, vaan pitää toimia rohkeasti yhteiseksi hyväksi niillä kyvyillä ja edellytyksillä, mitä meillä kullakin on.

On tärkeää muistaa että menestyksellä ei ole itseisarvoa. Se on ennemminkin seurausta siitä, että olemme uskollisia Jumalalle, itsellemme ja omalle kutsumuksellemme. Tällä tavoin katsottuna menestys on sivutuote. Menestystä on myös monenmoista. Ei ainoastaan parrasvalojen loiste ja lihava lompakko ole menestystä, eikä menestymistä pidä rajata pelkästään työelämään kuuluvaksi. Menestyä voi myös vaikkapa ystävyydessä, äitinä tai isänä, asioissa joiden arvo on mittaamattoman suuri.

Isä Petri Korhonen