Kaunisniemen leirikeskuksessa aamupalvelus on ohi, ja aamiainenkin
on syöty. 19 lasta odottaa innoissaan päivän tapahtumia. Kaiken kruunaa
iltapäivä. Silloin lapset pääsevät hoitamaan eläimiä.
Menossa on yksi tämän kesän kolmesta lastenleiristä
Kaunisniemessä. Vaikka leirikeskusta saavat käyttää myös aikuiset, ovat nuoret
seurakuntalaiset olleet aina etusijalla. Erilaisia leirejä pidetään
Kaunisniemessä kymmeniä vuodessa.
Kaikki alkoi melkein 50 vuotta sitten. Molempien lastensa
kuoleman kokeneet kauppias Vilho Paavilainen ja hänen Maria-vaimonsa olivat
päättäneet lahjoittaa 30 000 markkaa seurakunnalle. Lahjoituksella
Paavilaiset halusivat seurakunnan ostavan Lopen Läyliäisistä 2,6 hehtaarin
suuruisen alueen seurakunnan leiripaikaksi.
Näin myös tapahtui. Vuonna 1965 alueelle valmistui ensimmäisenä
sauna suurine takkahuoneineen. Vuosikymmenen loppuun mennessä leirikeskuksessa
oli jo keittiö, ruokailukatos ja asuntolarakennus.
Vuonna 1976 valmistui leirikappeli. Se nimettiin
Paavilaisten kuolleiden lasten, Annan ja Jaakon mukaan Apostoli Jaakobin ja
pyhän Annan kirkoksi. Rakennustyöt ostettiin urakoitsijalta, mutta ikonostaasin
maalasivat seurakunnan ikonimaalauskurssilaiset.
Vuosikymmenien mittaan tontille on ilmestynyt lisää
rakennuksia ja 90-luvun lopussa myös alue laajeni, kun seurakunta päätti ostaa
yksityiseltä perikunnalta vanhan maatilaidyllin leirikeskusalueen vierestä.
Huolto pelaa
- Aluksi kaikki tehtiin talkoovoimin. Ruuankin saattoivat
valmistaa leiriläiset ja heidän vanhempansa itse, kun ei ollut tiukkoja
hygieniasäädöksiä, muistelee Juhani Härkin, joka toimi 10 vuotta Kaunisniemen
nuorisopappina.
Nyt keittiössä on kaksi vakinaista työntekijää, Heidi Rannetmaa
ja Eila Lindvall. Kiireisintä heillä on keväästä syksyyn. Talvella on pari
kuukautta hiljaisempaa. Silloin naisilla jää aikaa mm. kirkkoleipien tekoon.
- Tänään on lounaaksi jauhelihakeittoa. Siitäkin tykätään
kovasti, mutta parhaiten menee kaupaksi makaronilaatikko, naiset paljastavat.
Talomiehen hommia hoitaa Petri Jeskanen. Tänään hänen
päivänsä menee puutöissä, koska leiriläiset tarvitsevat välineitä kyykkäpeliin.
Pallo lentää
Lastenleirillä lounas on syöty ja kioski avattu hetkeksi. Jokainen
saa ostaa korkeintaan kahdella eurolla herkkuja. Päivä on lämmin, siksi päivän
ykkössuosikki on selvästikin jäätelö.
Sitten on taas kiire pihapeleihin ja –leikkeihin. Ennen
iltapalvelusta on vielä ehdittävä touhuta kaikenlaista.
Jalkapallokentällä on peli täydessä käynnissä. Leiriläiset
pelaavat yhdessä ohjaajien kanssa. Ohjaaja vetää ohi maalin, mistä seuraa
harmistusta kirosanan kera.
- Noin ei saa sanoa. Annat meille huonoa
esimerkkiä, huutaa pikkutyttö pallon perässä.
Kaikkia naurattaa. Tytöstä on kehittymässä muutaman vuoden
päästä napakka leiriohjaaja.
TEKSTI JA KUVAT:
TIINA MAKKONEN
Lastenleirin
johtaja Liisa Saarinen voi kertoa ilouutisen lapsille. Petri-talonmiehen
urakoimat kyykkävälineet ovat jo melkein valmiita.
7-vuotias
Anni Ropponen syö tikkaria Lilli Rissasen taivuttaman sillan suojissa.