Toivon työtä
OrtAid ry, ortodoksisen kirkon ulkomaanapu toteuttaa Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian tehtävää välittämällä humanitaarista apua ja toteuttamalla kulttuurija kehitystyöhankkeita.

OrtAidilla oli osasto Kirkkopäivien ortbasaarissa. Projektipäällikkö Vuokko Sajaniemi iloitsi suuresti Kirkkopäivien annista. Useat kohtaamiset ja Kirkon jäsen ten vilpitön kiinnostus OrtAidin työtä kohtaan kosketti.

Tällä hetkellä OrtAidin tärkeimpiä kohteita ovat Haikmaa-seudun kehittämishanke Etelä-Wollen alueella Etiopiassa sekä Moldovassa tehtävä ihmiskaupan vastainen työ.

Vuokko Sajaniemen mukaan tukea työlle antaa juuri oma  Kirkko, kristillinen ihmiskäsitys. ”Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne.” Maailman kovuus, epäoikeudenmukaisuus vaivuttaa välillä epätoivoon, mutta luottamus Jumalaan, hänen apuunsa, luo uskoa työlle.

Hankkeet lähtevät aina kohdemaiden tarpeista, heidän lähtökohdistaan ja osaamisestaan. Hankkeen oman yhteisön osallistuminen ja sen kehittäminen luo solidaarisuutta ja tasa-arvoa väestön keskuuteen. Yhteinen päämäärä saa alueen ihmiset tekemään yhteistyötä ja auttamaan toisiaan. Aina on toivoa.

Toivo on myös ortodoksisen lähetystyön ydinajatuksia, kertoo hallituksen jäsen Outi Vasko. Lähetystyö on toivoa avata kirkon ovet koko maailmalle.

Kirkkopäivillä oli mukana Tansanian metropoliitta Jeronymos, joka vieraili myös Espoossa pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkolla. Tänä kesänä Tansaniaan matkaa Lähetystyön Missiotiimi, jonka tehtävänä on tukea Mwanzan hiippakuntaa kouluttamalla nuoria seurakuntalaisia toimimaan vastuunkantajina kirkossa. Toivo kantaa kauas.


JOENSUUN KIRKKOPÄIVÄT

Kirkkopäivät kokosi ortodoksit Joensuuhun kesäkuussa. Teemana oli kirkko – luomakunnan toivo. Ja sitähän se on!

TEKSTI JA KUVAT:
MARI VAINIO

Lainaukset ovat patriarkka Bartolomeoksen Kirkkopäivillä pitämästä saarnasta.

”Totisesti: kaiken minkä te olette tehneet  yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni ja  sisaristani, sen te olette tehneet minulle”.

klikkaamalla suurempaan kuvaan

klikkaamalla suurempaan kuvaan

Ortodoksiviesti 6 / 2010